Aalto-yliopiston opiskelupaikka heltisi 1661 uudelle opiskelijalle

02.07.2014

Uusista opiskelijoista 172 aloittaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Aalto-yliopistoon valittiin kevään 2014 yliopistohaussa hakeneista yhteensä 1661 opiskelijaa. Uusista opiskelijoista 338 aloittaa Insinööritieteiden korkeakoulussa, 413 Kauppakorkeakoulun Helsingin tai Mikkelin yksiköissä, 156 Kemian tekniikan korkeakoulussa, 294 Perustieteiden korkeakoulussa, 288 Sähkötekniikan korkeakoulussa ja 172 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Hakijoita Aalto-yliopiston kaikkiin yksiköihin oli huhtikuun lopussa päättyneessä yliopistohaussa yhteensä 10 588, joista 15,7  % sai opiskelupaikan. Lisäksi tammikuun lopussa päättyneessä maisteriohjelmien haussa opiskelupaikka heltisi yhteensä 926 hakijalle. Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin haki yhteensä 3089 hakijaa.

Aalto-yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu taideteollisella alalla 19.6.2014 ja kauppa- ja teknistieteellisen aloilla 2.7.2014. Maisterivaiheen valintojen tulokset julkistettiin 3.4.2014.

Aalto-yliopiston tekniikan korkeakouluihin DIA-yhteisvalinnan tiukin seula

Aalto-yliopiston tekniikan ja arkkitehtuurin opetusta tarjoaviin korkeakouluihin eli Insinööritieteiden, Kemian tekniikan, Perustieteiden, Sähkötekniikan ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluihin valittiin vuoden 2014 diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnassa, informaatioverkostojen valinnassa sekä erillisvalinnoissa kaikkiaan 1100 uutta opiskelijaa. Kaiken kaikkiaan hakijoita teknillistieteellisen koulutusalan kandidaattivaiheen valinnoissa oli tänä vuonna kaikissa valintaryhmissä yhteensä 3953. Hakijamäärä laski vuoteen 2013 verrattuna 8,6 %. Naisten osuus uusista hyväksytyistä opiskelijoista on 26,2 %.

Tekniikan hakukohteista pisterajat nousivat korkeimmiksi tuotantotalouden, teknillisen fysiikan ja matematiikan, bioinformaatioteknologian ja arkkitehtuurin hakukohteissa. Eniten hakijoita ohjelmista keräsi tietotekniikka.

Kauppakorkeakouluun edelleen kova kilpailu 

Kaikkiaan 3138 hakijasta 333 valittiin suorittamaan ylempää kauppatieteellistä korkeakoulututkintoa. Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun pyrki kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa 3018 ensisijaista hakijaa suorittamaan ylempää kauppatieteellistä korkeakoulututkintoa. Kaikkiaan kandidaattitason valintaväylien kautta hakijoita Kauppakorkeakoulun Töölön kampukselle oli yhteensä 3138 hakijaa. Hakijoista paikan sai 10,6 % (9,2 % v. 2013).  Hakijoiden määrä nousi viime vuoteen verrattuna (v. 2013: 3011 hakijaa; 277 valittua). Tätä voi pitää normaalina vuosivaihteluna.  Paikan saaneiden suhteellisen osuuden nousun selittää kauppatieteellisen alan yhteisvalintaan lisättyjen aloituspaikkojen määrä (40).

Kaikki kandidaattitason valintaväylät mukaan lukien Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Helsingin yksikköön hyväksyttiin vuoden 2014 valinnoissa yhteensä 333 uutta opiskelijaa. Heidät valittiin suorittamaan kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkintoa. Toista kertaa opiskelupaikkaa tarjottiin valtakunnallisessa Talousguru-kilpailussa menestyneille. Tälläkin kertaa kaikki kolme tarjouksen saanutta tarttuivat tilaisuuteen ja yksi heistä aloittaa opintonsa tänä vuonna.

Aiemmin keväällä maisteritason valinnassa Kauppakorkeakouluun hyväksyttiin 164 hakijaa suorittamaan kauppatieteen maisterin tutkintoa. Paikkoja tavoitteli 296 hakijaa. 

Mikkelin International Business -kandidaattiohjelmaan valittiin 80 kaikkiaan 913 hakijasta

Kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikön International Business -kandidaattiohjelmaan valittiin 80 uutta opiskelijaa suorittamaan englanninkielistä kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa (BScBA). Mikkelin yksikköön tuli yhteensä 913 hakemusta 72 eri maasta. Mikkelin ohjelmaan on oma opiskelijavalinta.

Taideteollisen alan opintoihin hakeneista hyväksyttiin 7,3 %

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun haki tänä vuonna yhteensä 1577 taideteollisen alan opinnoista kiinnostunutta. Yliopistohaussa hakulomakkeen palauttaneista 2610 hakijasta 1577 hakijaa palautti ennakkotehtävät. Tänä vuonna haettiin ensimmäistä kertaa uusiin hakukohteisiin. Hakeneista 115 henkilöä eli 7,3 % hyväksyttiin suorittamaan taiteen kandidaatin tutkintoa. Naisten osuus uusista hyväksytyistä opiskelijoista on 71,3 %.  Eniten hakemuksia tuli graafisen suunnittelun, kuvataidekasvatuksen ja sisustusarkkitehtuurin pääaineisiin. Hakijoiden määrä laski viime vuoteen verrattuna 13,3 %, vuonna 2013 hakijoita oli 1819.

Aiemmin keväällä maisteritason valinnassa Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun hyväksyttiin 197 hakijaa suorittamaan taiteen maisterin tutkintoa. Paikkoja tavoitteli 935 hakijaa. 

Aalto-yliopiston valintojen tulokset verkkosivulla: http://www.aalto.fi/fi/studies/admission_results/


Lisätietoja:

Hakijapalveluiden päällikkö Milla Vaisto-Oinonen
p. 050 362 8880
milla.vaisto-oinonen [at] aalto [dot] fi
Aalto-yliopiston hakijapalvelut

Suunnittelija Jukka Oksanen
p. 040 3538105
jukka.oksanen [at] aalto [dot] fi                     
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Takaisin