Uutisarkisto

Merkitysten muotoilulla uusiin innovaatioihin

28.10.2014 Suomen tulevaisuus ei rakennu vain teknologisista innovaatioista vaan myös kyvystä nähdä toisin.

Käsikirjoituksen tutkimus vahvasti esillä Saksassa

23.10.2014 Elokuva- ja lavastustaiteen edustajilta kuultiin useita puheenvuoroja Saksan Potsdamissa järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa.

Syrjäytyneiden terveyshuolto paremmaksi muotoilun keinoin

17.10.2014 Huono tiedonkulku uhkaa terveydenhuoltoa yhteisössä, jota koettelevat syrjäytyminen, köyhyys, koulutuksen puute ja nälkä.

Taidekasvatuksesta vauhtia osallistavampaan koulutukseen

01.10.2014 Musiikki ja kuvataide yhdistyivät 1920-luvun taidekasvatuksen opetusmenetelmissä. Tätä vanhaa mutta avantgardistista perinnettä voisi hyödyntää myös tämän päivän taideopetuksessa.

Äänellä on väliä elokuvakokemuksessa

16.09.2014 Elokuva on kokonaisvaltainen elämys, jossa äänellä on suurempi merkitys kuin ajatellaan, osoittaa ensimmäinen äänisuunnittelun alan väitöstutkimus.

Suomalaisesta kuvataiteesta tuttu perinnemaisema näkyy myös vanhoissa näyttämökulisseissa

22.08.2014 Perinteistä suomalaista ihannemaisemaa esittäviä historiallisia tyyppikulisseja löytyy yhä suomalaisten seuranäyttämöiden lavoilta.

Postmodernismi palautti unohtuneet arvot suomalaiseen arkkitehtuuriin 1900-luvun lopulla

20.08.2014 Suuntauksella oli keskeinen merkitys suomalaisen arkkitehtuurin nousussa uuteen kansainväliseen maineeseen, ilmenee tuoreesta Aalto-yliopiston väitöksestä.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ensimmäinen FiDiPro-professori pukusuunnitteluun

26.06.2014 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on saanut ensimmäisen FiDiPro-professorinsa. Professori Peter McNeil on mukana professori Sofia Pantouvakin johtamassa Costume Methodologies -tutkimusprojektissa. Projekti yhdistää tutkimusta kaikilta pukusuunnittelun alueilta.

Lähiöiden asukkaat innostuivat yhteistoimintamallista

11.06.2014 Asukkaiden omista tarpeista lähtevä suunnittelu ja yhteistyö ammattilaisten kanssa aktivoivat kehittämään lähiöitä.

Townhouse-talotyyppi kiinnostaa yllättäviä kohderyhmiä

10.06.2014 Tutkimus antaa viitteitä, että townhouse puhuttelee edelläkävijäasukasryhmää, joka olisi valmis tinkimään asuinneliöistä ympäristösyistä.

Lavastustaide on turmellut kuvastoa Venetsian kauppiaan Shylockista

06.06.2014 William Shakespearen 1500-luvun lopun näytelmän Venetsian kauppias juutalainen koronkiskuri Shylock on ollut kiistelty hahmo aina renessanssista nykypäivään.

Osallistava taide voi rikastaa elämää arkisissa ympäristöissä

22.05.2014 Taiteilija Arild Berg etsii Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun väitöskirjassaan keinoja suunnitella, tehdä ja tutkia taidetta julkisissa tiloissa yhdessä ihmisten kanssa.

Mitä tapahtuu teatterin näyttämön ja katsojan kokemuksen välissä?

19.05.2014 Esittävässä taiteessa perinteistä lavastusta yhdistetään yhä useammin erilaisiin mediateknologioihin.

Massamatkailu on köyhdyttänyt Lapin arkkitehtuuria ja muuttanut tunnettuja maisemia

25.04.2014 Turismin lisääntyminen on muokannut merkittävästi Lapin perinteikkäitä matkailuympäristöjä ja -maisemia.

Kansalaiset osaksi kaupunkien ja informaatioteknologian suunnittelua

25.04.2014 Yhdyskuntasuunnittelun byrokratiaa avataan julkiselle osallistumiselle ympäri maailmaa.

RSS 2.0 -syöte