Uutisarkisto: Arkisto 2013

Ulos lelukaapista – aikuiset leikkijät!

04.06.2013 Leikki nähdään usein erityisesti lapselle luontaisena toimintana. Lapsen odotetaan leikkivän, koska hän on lapsi. Ja leikkiin kuuluu lelu. Leluja ostetaan lapsille lahjaksi, opetukseksi, seuralaisiksi, huvitukseksi. Lelut ympäröivät ja seuraavat lasta koko leikkivän lapsuuden. Aikanaanhan me kaikki niistä luovuimme, kun tulimme aikuisiksi. Vai luovuimmeko?

Aina erilainen Tuli & Savu

10.06.2013 Graafisen suunnittelun koulutusohjelma ja runouslehti Tuli & Savu ovat tehneet yhteistyötä jo kymmenen vuotta. Lehden ulkoasu haastaa printin sovinnaisuuksia ja on joka numerossa erilainen.

Graafisen suunnittelun opiskelijoille European Design Awards -hopea

10.06.2013 Tuli & Savu -lehden tuplanumero 65 & 66 sai hopeaa European Design Awards -kilpailussa.

Terveydenhuollon kysymysten äärellä

10.06.2013 Aalto-yliopisto haluaa nostaa sote-keskusteluun hyvinvointipalveluiden sisältöjen ja toimintatapojen muuttamisen.

Mari Isopahkala puhuu muotojen kielellä

11.06.2013 Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinnon on saanut muotoilija Mari Isopahkala. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi entisestä Taideteollisesta korkeakoulusta. Isopahkala on Aalto-yliopiston lisäksi opiskellut huonekalu- ja sisustussuunnittelua Lahden Muotoiluinstituutissa. Nuorten muotoilijoiden näyttely on avoinna Design Forum Showroomissa elokuun puoliväliin.

Älypuhelimissa pelkät muodikkaat ominaisuudet eivät riitä

14.06.2013 Kuluttajat muistavat uuden sukupolven älypuhelinten huonoon käytettävyyteen liittyvät kielteiset tunteet vahvemmin kuin alkuinnostukseen liittyvät myönteiset tunteet. Erityisen hyvin muistetaan tilanteet, jossa puhelimen käytettävyyden takia joutuu nolostumaan toisten ihmisten edessä, kertoo tuore tutkimus.

Yhteistyötä Chilen kanssa jo 20 vuotta

17.06.2013 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Universidad de Chilen Duo UC School of Designin välinen yhteistyö on jatkunut jo 20 vuotta. Duoc UC sekä entinen Taideteollinen korkeakoulu katsoivat jo pitkälle tulevaisuuteen tehdessään yhteistyösopimuksen koulujen välillä vuonna 1993. Tämä oli Duoc UC:lle ensimmäinen kansainvälinen sopimus.

Kansainvälinen taidepalkinto Petteri Nisuselle ja Tommi Grönlundille

18.06.2013 Taiteilijat Petteri Nisunen ja Tommi Grönlund saavat Maailman kulttuurineuvoston (World Cultural Council) myöntämän Leonardo da Vinci World Award of Arts 2013 -palkinnon.

ARTS+ENG-projekti rakentaa siltoja korkeakoulujen välille

18.06.2013 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos siirtyi Insinööritieteiden korkeakoulusta Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun 1.1.2011. Tätä ennen se oli ollut lähes 140 vuoden ajan osa Teknillistä korkeakoulua ja tämän edeltäjiä.

Aalto-yliopiston opiskelijatöitä esillä huippugalleriassa Tokiossa

18.06.2013 Galleria 21_21 Design Sight Tokiossa avaa juhannuksena näyttelyn, johon on valittu mukaan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taideteollisen muotoilun opiskelijoiden teoksia.

Aallon voima konkretisoitui yhteisprojektissa

19.06.2013 Liiketaloustieteet ja luova taiteellinen puoli löivät kättä yhteistyössä tehdyssä projektissa.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taideteollisen alan kandidaattivalintojen tulokset julkaistu

20.06.2013 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun haki tänä vuonna yhteensä 1819 taideteollisen alan opinnoista kiinnostunutta. Hakeneista 114 henkilöä eli 6,3 prosenttia hyväksyttiin suorittamaan taiteen kandidaatin tutkintoa.

Takaisin