Uutisarkisto: Arkisto 2012

Sano kiitos ja tanssi -lyhytelokuva esillä Locarnon elokuvajuhlilla Sveitsissä

07.08.2012 Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselta maisteriksi valmistuvan Antti Heikki Pesosen lyhytelokuva Sano kiitos ja tanssi esitetään tämän vuoden Locarnon kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Elokuvajuhlat järjestetään 1.-11. elokuuta Sveitsissä.

Aalto-yliopiston ensimmäinen residenssituotanto valmis: Jumalattaren paluu yhdistää taidetta, tutkimusta ja teknologiaa

08.08.2012 Aalto-yliopiston Aalto AiR -residenssin ensimmäisen taiteilijan Marita Liulian teos Jumalattaren paluu saa ensi-iltansa Savoy-teatterissa Helsingin Juhlaviikoilla perjantaina 17. elokuuta.

Aaltolaisten ennakkoluulotonta puuarkkitehtuuria ja -muotoilua esillä kansainvälisessä Alvar Aalto Symposiumissa

10.08.2012 Kaksi näyttelyä esittelee Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun korkeatasoista ja monipuolista puuosaamista Alvar Aalto Symposiumissa Jyväskylässä 10.–12. elokuuta.

Suunnittelupelit tuovat käyttäjät mukaan tuote- ja palvelumuotoiluun

14.08.2012 Yritykset ja palvelujen tuottajat haluavat yhä useammin ottaa ammattisuunnittelijoiden ohella myös käyttäjät mukaan tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun. Yhteisessä ideoinnissa hyödynnetään pelien kaltaisia menetelmiä.

Tervetuloa uudet opiskelijat!

20.08.2012 Ensimmäisenä kampuksille saapuvat Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uudet opiskelijat. He aloittavat taipaleensa tänään Arabiassa. Kauppatieteiden ja tekniikan alojen opiskelijoiden orientaatioviikko pyörähtää käyntiin syyskuun alussa.

Taiteiden yössä Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta tarjoavat ainutlaatuisia taide-elämyksiä

22.08.2012 Torstaina 23.8. taide valtaa Helsingin kadut, kun kaupungissa vietetään perinteistä Taiteiden yötä. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta ovat tuoneet mukaan myös oman panoksensa tapahtuman monipuoliseen ohjelmistoon.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun maisteri- ja tohtoripromootiota vietetään 11.1.2013

24.08.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestää neljännen juhlallisen taideteollisen alan maisteri- ja tohtoripromootion perjantaina 11. tammikuuta 2013.

Lasten valokuvailmaisu haastaa aikuisen kuvanlukutavan

28.08.2012 Lasten ottamia valokuvia ei yleensä pidetä suunniteltuina vaan sattuman tuloksina ja siten usein myös epäonnistuneina kuvina. Filosofian maisteri Päivi Setälä osoittaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tarkastettavassa väitöskirjassaan, että myös lapset suunnittelevat valokuviensa ilmaisua.

Paviljonki sykähdyttää Venetsiassa

29.08.2012 Paviljonki esittäytyy Venetsian biennaalissa, New Forms in Wood -näyttelyssä 29.8.−25.11.2012. Näyttelypaikkana toimii ainutlaatuinen Alvar Aallon suunnittelema rakennus. Aalto-yliopiston puustudion suunnittelema Paviljonki on ollut kesäisen Helsingin kiinnostava kohtauspaikka ja tärkeä osa World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta.

Lasten musiikkielämys piirtyi ilmapalloihin

29.08.2012 Taidekasvatuksen opiskelijat suunnittelivat työpajan, jossa lapset piirsivät musiikkielämyksensä ilmapalloihin.

Takaisin