Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin ohjelma kymmenen parhaan joukossa

26.09.2018

Viisi opiskelijahanketta valittiin edustamaan Aaltoa Barcelonan maisema-arkkitehtuurin biennaalissa.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun maisema-arkkitehtuurin ohjelma on valittu 25.-29. syyskuuta järjestettävän Barcelonan maisemasuunnittelun 2018 biennaalin finaaliin. Yli 80 hakijan joukosta ympäri maailmaa mukaan hyväksyttiin vain kymmenen yliopistoa.

"Kolme tekijää erottavat Aallon ohjelman muiden yliopistojen maisema-arkkitehtuuriohjelmista", kertoo maisemasuunnittelun professori Juanjo Galan-Vivas. "Ensinnäkin, opiskelijoidemme työt tuovat esiin ja tutkivat keskisuurten ja suurten mittakaavojen maisemasuunnittelun potentiaalia: alueita, kaupunkeja ja piirejä. Toiseksi, niissä yhdistyvät tieteellinen ja taiteellinen lähestymistapa, mikä on harvinaista. Kolmanneksi Aalto-yliopisto antaa opiskelijoilleen paljon vapautta tutkia aiheita oman kiinnostuksensa lähtökohdista. "

Barcelonan maisema-arkkitehtuurin biennaali viettää 10-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Se käynnistyi tapahtumana, jossa esiteltiin ja palkittiin ammattilaisten viimeisen kahden vuoden aikana tuottamia, merkittävimpiä maisema-arkkitehtuurin hankkeita. Sittemmin biennaaliin on perustettu erityinen osio ja palkinto parhaalle maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmalle tai koululle.

Biennaali on alusta saakka ollut yksi suurimmista merkittävistä maisema-arkkitehtuurin kansainvälisistä tapahtumista.

Tuomaristo antoi tunnustusta seuraaville opiskelijahankkeille:

Karelian landscapes, the evolution of Karelia (Master Course MAR-E1034: Cultural Landscapes)
Tekijät: Bergpob Viriyaroj (CS), Alina Boris (CS), Elina Haapaluoma (LAND), Johanna Himberg (LAND), Lotta Nylund (LAND)
Opettaja: Juanjo Galan

The Marscape Project - A study of adapatable landscape architecture on Mars (Master Thesis, Landscape Design)
Tekijät: Sanna Sarkama (LAND)
Opettaja: Jyrki Sinkkilä

BIOTANIEMI: A Sustainable Town made for People and Nature (Master Course MAR-E1005: Urban Biotopes)
Tekijät: Venessa Mok (ARCH), Titouan Joulain (LAND) & Elina Renkonen (LAND)
Opettaja: Juanjo Galan, Johan Kotze

The City of Turku as an Organism (Master Course MAR-E1025: Green Area Planning)
Tekijät: Minna-Mari Paija (LAND), Annaleena Puska (LAND), Elina Renkonen (LAND) ja Saki Sawada (ARCH)
Opettaja: Juanjo Galan

Landscape Characterization of the Uusimaa Region: Updating the Finnish Method (Master Course MAR-E1004: Basics of GIS)
Tekijät: Juhana Havas (LAND), Pihla Sillanpää (LAND)
Opettajat: Juanjo Galan, Jaakko Madetoja