Elokuvaopiskelijoiden töitä esillä Sodankylän elokuvajuhlilla

06.06.2018

Ensi viikolla järjestettävillä Sodankylän elokuvajuhlilla on mukana myös Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen (ELO) opiskelijoiden elokuvia.

Kuva Terhi Kokkosen elokuvasta Bellboy.

Tapahtuman kotimaisten elokuvien sarjassa nähdään muusikkona tunnetun, käsikirjoitusta Aalto-yliopistossa opiskelevan Terhi Kokkosen maisteriopintojen lopputyö Bellboy sekä Jarno Lindemarkin ohjaama elokuva Ajotunti, jonka tekijöinä on useita elolaisia.

Kokkosen dokumenttielokuva Bellboy on lähes sanaton tarina Radion sinfoniaorkesterin orkesterijärjestäjästä. Päähenkilö on entinen pitkän linjan studiomuusikko, joka työkseen huolehtii että orkesterin soittajilla on kaikki tarpeellinen. Hänen roolinsa on melko näkymätön, mutta hänen työnsä on tärkeää ja kaunista. Dokumentti päästää katsojan kurkistamaan sisään taloon, jossa taide on arkipäivää. Elokuva on tuotettu ELO:ssa.

Lindemarkin kolmannen lyhytelokuvan Ajotunnin käsikirjoitus valmistui keväällä 2017, juuri ennen kuin MeToo -liike räjäytti käyntiin keskustelun seksuaalisesta häirinnästä. Tarina kertoo tapakulttuurin muutoksesta ja joukkomentaliteetista, valtasuhteista ja henkilökohtaisista rajoista. ELO:lta elokuvan työryhmässä ovat mukana kuvaaja Janne Häkkinen, äänisuunnittelija Iivo Korhonen, leikkaaja Eero Tammi ja tuottaja Tuukka Vartiainen. Elokuva on ELO:n ja tuotantoyhtiö Ragdollin yhteistuotanto.
 
Elokuvajuhilla nähdään myös ELO:lla opiskelleen Jan Ijäksen elokuva sekä alumni Mikko Myllylahden elokuva Tiikeri, joka oli mukana Cannesissa Semaine de la Critique -sarjassa.
Elokuvajuhlat järjestetään Sodankylässä 13.–17. kesäkuuta, tänä kesänä jo 33. kerran.

Lisätietoa:

Festivaalikoordinaattori Saara Toivanen, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 331 7754, saara.toivanen@aalto.fi

Sodankylän elokuvajuhlat: https://msfilmfestival.fi/