Juuso Tervo sai NAEA:n artikkelipalkinnon

26.03.2018

Yhdysvaltalainen kansallinen taidekasvatusyhdistys National Art Education Association (NAEA) on myöntänyt Aalto-yliopiston tutkijatohtori Juuso Tervolle Manuel Barkan -kunniamerkin 2018.

© Jella Bertell

Palkinto myönnetään NAEA:n jäsenelle, jonka julkaisu taidekasvatuksen alalla tai opinnoissa on tuottanut tieteellistä arvoa käsittelemällä ajankohtaista ja kiinnostavaa aihetta. Palkinto jaettiin NAEA:n yleiskokouksessa Seattlessa, Yhdysvalloissa 22.-24. maaliskuuta.

“Palkinto myönnetään erinomaisesta ammatillisesta saavutuksesta ja omistautuneen taidekasvattajan toiminnasta. Juuso Tervo on esimerkki ansiokkaasta taidekasvattajasta, joka toimii koulutuksen saralla ja antaa parhaansa opiskelijoilleen ja alalleen", palkintoperusteluissa
todetaan.

Tervo valmistui maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2011 ja filosofian tohtoriksi The Ohio State Universitystä Yhdysvalloissa 2014. Hän toimii Aalto-yliopistossa tutkijatohtorina ja yliopistonlaajuisten taideopintojen (University Wide Art Studies) UWASin projektikoordinaattorina.

Hän kertoi mietteistään, työstään ja tutkimuksestaan Aalto-yliopiston viestinnälle.

Mitä NAEA:n palkinto sinulle merkitsee?

Palkinto on suuri kunnianosoitus, ottaen huomioon että se tuli ensimmäisestä väitöskirjani jälkeen julkaistusta artikkelista, joka ei suoranaisesti liittynyt väitöskirjan tematiikkaan. Se oli itselleni pelinavaus alamme historiantutkimukseen, jolla on vahvat perinteet taidekasvatuksen alalla. Se meni läpi usean vertaisarviointikierroksen, koska sitä ei ensin pidetty historiantutkimuksena. Olikin hauskaa, että palkinto tuli artikkelille, jonka tie julkaisuun oli kaikkea muuta kuin suoraviivainen.

Mitä artikkelisi käsitteli?

Se käsittelee 1980-1990 -luvulla käytyjä keskusteluja historiantutkimuksesta varsinaisen arkistotyön sijaan. Artikkelini nimi on “Always the New: Paradigms and the Inherent Futurity of Art Education Historiography” ja se on julkaistu Studies in Art Education -kausijulkaisussa. Se on lähinnä pyrkimys yrittää ymmärtää paremmin taidekasvatuksen tutkimuksessa jokapäiväistyneitä termejä “paradigma” ja “paradigman muutos.”

Selittäisitkö tarkemmin?

Tämä ensinäkemältä ehkä pieni, käsitteellinen lokerikko kytkeytyy keskeisiin kysymyksiin siitä, miten kasvatuksen historiaa luetaan ja kuinka nykyhetken historiallisuutta tarkastellaan. Keskeinen teesini on, että taidekasvatuksen historiankirjoitus on nojannut voimakkaasti aikakäsitykseen, jossa historiatietoisuus “pelastaa” tulevaisuuden menneisyydeltä. Tämänkaltaisen edistysajattelun ongelmana on, että se asettaa hyvin tiukat raamit sille, mitä historiankirjoituksella ylipäänsä ymmärretään. Lyhyesti voisikin sanoa, että artikkelin pyrkimyksenä on antaa eväitä ymmärtää historiankirjoitusta toisin - ei vain muistin, vaan ajan kritiikkinä.

Kohtaavatko tutkimuksessasi teoria ja käytäntö?

Tämä ei ole vain teoreettista pyörittelyä, vaan sillä voi olla vaikutusta myös käytännön opetussuunnitelmatyöhön. Ennemmin kuin pyrkisin vastaamaan siihen, mitä odotamme taidekasvatuksen tekevän, olen kiinnostunut kasvatustapahtumasta itsessään eli siitä, miten sen tapahtuminen ymmärretään. Oppimiselle ja opettamiselle asetettuihin tavoitteisiin kun vaikuttaa hyvinkin paljon se, tarkastellaanko oppimista suoraviivaisena muutoksena A:sta B:hen (esim. oppimattomasta oppineeseen) vai erilaisten tapahtumien ja toimijoiden kudelmana, jolla ei ole selkeää loppupistettä. Nämä eivät tietenkään ole toisensa poissulkevia lähestymistapoja. Itseäni kiinnostaa nimenomaan kasvatuksellinen toiminta, joka ei kuulu oikein kumpaankaan kategoriaan.

Sait aiemmin NAEA:lta palkinnon myös väitöstutkimuksestasi. Mitä se käsitteli?

Väitöskirjani käsitteli teoreettisesti taidekasvatuksen yhteiskunnallisuutta peilaamalla taidekasvatuksen tutkimuskirjallisuutta parin viime vuosikymmenen ajalta kahden nykyfilosofin,
Jacques Rancièren ja Giorgio Agambenin, kirjoituksiin politiikan filosofiasta. Keskeisenä löydöksenäni oli, että taidekasvatuksen yhteiskunnallisuudesta käytävää keskustelua leimaa pyrkimys kuulua tiiviimmin yhteiskuntaan ilman, että tätä kuulumista itsessään kyseenalaistetaan.

Asian voisi karkeasti tiivistää siten, että yhteiskunnallinen kritiikki vaatii aina myös itsekritiikkiä, ja sen sijaan, että pyrkisimme taidekasvatuksen avulla parantamaan maailmaa, voisimme myös pyrkiä muuttamaan sitä. Voitin väitöskirjallani NAEA:n myöntämän Elliot Eisner Dissertation Award in Art Education -palkinnon vuonna 2015, mikä oli samanlainen positiivinen yllätys kuin tämä nyt myönnettävä palkinto.

Mikä UWAS-opinnoissa on ajankohtaista juuri nyt?

Työhöni kuuluu muun muassa UWAS-opetustarjonnan sisällön ja pedagogisen ajattelun kehittäminen. Olemme juuri viimeistelemässä kurssitarjontaa lukuvuosille 2018-2019 ja 2019-2020 sekä mukana kehittämässä Aallon monialaisia opintoja. Meillä on tulossa todella kiinnostava kurssitarjonta seuraavalle kahdelle vuodelle ja odotan niitä innolla.

Teet myös tutkimusta työn ohessa, mitä tutkit parhaillaan?

Tällä hetkellä kirjoitan kahta artikkelia taidekasvatuksen etiikasta kahteen eri aihetta käsittelevään kirjaan. Työstän yhtä artikkelia kollegani Kevin Tavinin kanssa ja viimeistelen kasvatusfilosofiaa ja rakkautta käsittelevää pientä julkaisua Kölnin yliopistolle. Näiden lisäksi valmistelen kirjaprojektia kasvatuksen ja elämän kirjallisista yhteenkietoutumisista eurooppalaisessa kasvatusajattelussa esimodernista nykyaikaan. Taidekasvatuksen historian filosofiaa käsittelevä artikkelini, jossa jatkan tämän palkitun artikkelin tematiikan parissa, julkaistaan nyt keväällä Visual Arts Research -aikakausijulkaisussa.  

Lisätietoja:

Tutkijatohtori, projektikoordinaattori Juuso Tervo, UWAS-opinnot, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 407 7837, juuso.tervo@aalto.fi

Aiheet