Olli Ilpo Salosen lopputyöelokuva Jussi-ehdokkaana

06.02.2018

Indiekomedia “Wendy and the Refugee Neverland” kilpailee parhaan elokuvamusiikin Jussi-palkinnosta.

Elokuvan päähenkilö Krisua esittää Minka Kuustonen.

Elokuvan musiikista vastaavat Tytti Arola, Olli Ilpo Salonen ja Minka Kuustonen. Kolmenkympin kriisiä käsittelevä elokuva on ohjaaja Salosen maisteriopintojen lopputyö Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitokselle.

Ehdolla parhaan musiikin Jussi-palkinnon saajiksi on kaikkiaan neljä elokuvaa. Mukana ovat myös Lasse Enersenin “Tuntematon sotilas”, Timo Kaukolammen ja Tuomo Purasen “Armomurhaaja” sekä Ian Personin, Kalle Gustafsson Järneholmin, Panu Aaltion ja Tuomas Kantelisen “Ikitie”. Palkinnoista päättää elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry. Palkinnot julkistetaan televisioitavassa Jussi-gaalassa 23. maaliskuuta.

“Wendy and the Refugee Neverland” on indiekomedia kolmenkympin kriisistä, menestymisestä ja suunnan löytämisestä. Samannimisen bändin laulaja ja lauluntekijä, keulahahmo Krisu, jota esittää Minka Kuustonen, on päättänyt että hänellä on tasan vuosi aikaa toteuttaa unelmansa. Hän on päivätyössä suuressa vähittäistavakaupassa, mutta uskoo vankasti menestykseen musiikin saralla.

Bändille tarjoutuu mahdollisuus päästä esiintymään yhdelle Lontoon suurimmista indiemusiikkifestivaaleista, Bändin jäsenet ovat jo pitkään panneet kaiken toivonsa musiikkiinsa. Ensin on kuitenkin saatava EP-levy kasaan. Kolmenkympin murros ei kuitenkaan tule ihan kivuttomasti.

Elokuvan teaserin voit katsoa täältä.

Lisätietoa:

Festivaalikoordinaattori Saara Toivanen, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 331 7754, saara.toivanen@aalto.fi

Jussi -palkinnot