Jaakko Kahilaniemi sai Majaoja-säätiön 10 000 euron palkinnon

18.09.2017

Valokuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi on saanut Majaoja-säätiön 10 000 euron palkinnon kuvasarjallaan 100 Hectares of Understanding. Kuvasarja käsittelee metsää sekä sen ymmärtämistä ja omistajuutta.

Jaakko Kahilaniemi (s. 1989) on suomalainen kuvataiteilija ja valokuvaaja. Hän on valmistunut valokuvataiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta (2014) ja suorittaa parhaillaan Aalto-yliopistossa valokuvataiteen maisteriopintoja. Kahilaniemen 100 Hectares of Undestanding -näyttely nähtiin Valokuvataiteen museossa kesäkuussa.

Kuvasarjassaan Kahilaniemi käsittelee perimäänsä 100 hehtaarin metsäalaa sekä vastuita ja velvoitteita, joita metsänomistus on hänelle tuonut. Kahilaniemi peri metsän jo lapsena, mutta ei ollut aiemmin pohtinut, mitä on olla metsänomistaja. Ajatus siitä, että ihminen voi omistaa osan luontoa on Kahilaniemen mielestä absurdi.

Lähtökohtana ristiriitainen suhde metsään
 

- Suhteeni metsiin on ollut ristiriitainen koko aikuisikäni. Asenteeni sadan hehtaarin perintömetsääni kohtaan on ollut välinpitämätön. 100 Hectares of Undestanding -näyttely syntyi pyrkimyksestä ymmärtää tätä itselleni tuntematonta maailmaa, Kahilaniemi kertoo.


Kahilaniemi ei etsi vastauksia valokuvaamalla metsäänsä, vaan herättää lähinnä kysymyksiä itselleen. Ristiriitaisista tuntemuksista syntyi visuaalinen kokonaisuus, josta osa on konkreettisia metsässä otettuja valokuvia ja osa abstraktimpia ajatuksia metsän merkityksestä. Tuntematon metsä muuttui tutkimusmatkojen myötä omakohtaiseksi ja tutuksi. Näyttelyn kuvat visualisoivat metsän ja metsänhoidon merkitystä. Kuvillaan Kahilaniemi näyttää, mitä annettavaa luonnolla voi olla nykyajan kaupunkilaiselle.

Majaoja-palkinnonsaajat valitsi Backlight´17-valokuvafestivaali. Backlight on Suomen vanhin kansainvälinen valokuvausfestivaali, joka juhlii 30-vuotista taivaltaan 2017. Kahilaniemen kuvasarja vakuutti tuomariston omalaatuisuudellaan. Palkitsemisperusteluissa todetaan, että taiteilijan aihe on arkinen -suomalaisille lähes toinen koti, -yhteinen, henkinen tila, jonne kansamme juuret voidaan jäljittää. Tätä kotia ja perintöä taiteilija mittaa, pilkkoo, arkistoi ja kuvaa lähes tieteellisellä tarkkuudella, silti inhimillisen lämmön säilyttäen. Sarja on kunnianhimoinen, oivaltava ja loppuun harkittu teosten loppuunsaattamisesta nimeämiseen saakka. Sarjasta välittyy tekijän, uteliaisuus  kiintymys ja vastuu omistamaansa metsään.

Aiheet