Syyslukukausi päättyi juhlalliseen publiikkiin

08.01.2016

Erityisen vilkkaan valmistumisvuoden aikana pidettiin poikkeuksellisesti kolme juhlallista publiikkia.

Syyslukukausi päättyi perinteiseen tapaan joulupubliikkiin. Tässä tilaisuudessa saivat taiteen kandidaatit ja maisterit, tekniikan kandidaatit ja arkkitehdit ja maisema-arkkitehdit sekä tohtorit tutkintotodistuksensa. Erityisen vilkkaan valmistumisvuoden aikana pidettiin poikkeuksellisesti kolme juhlallista publiikkia ja tutkinnonuudistuksen vuoksi valmistumassa on noin 630 tutkintoa. Juhlapäivänä myönnettiin todistukset 66 tutkinnonsuorittajalle.  

ARTSin Publiikki järjestettiin Arabian kampuksella Sampo-salissa 18.12.2015. Tutkinnon saajien lisäksi juhlaan osallistui runsaasti tilaisuutta katsomaan tulleita valmistuneiden ystäviä ja sukulaisia.Tilaisuus alkoi Saila Susiluodon Antikythera -teoksella, joka oli tuotettu Medialaboratorion Crucible Studiossa. Juhlaväki sai luettavakseen sovelluksen luomia ilmalaivakirjeitä Hindenburgilta.

Dekaani Anna Valtonen painotti juhlapuheessaan valmistujien tärkeää roolia nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, sillä heidän luovaa ja idearikasta osaamistaan tarvitaan uusien ratkaisujen löytämiseksi. Dekaani toivotti tutkinnon suorittajille menestystä ja hyvää matkaa ulos maailmaan ja samalla toivoi heidät tervetulleeksi takaisin työskentelemään yliopistossa asiantuntijoina ja toimimaan aktiivisina alumneina.
 

ARTS_Publiikki_181215_05.jpg


Publiikissa jaettiin dekaanin stipendi ja sen sai parhaimmasta opinnäytetyöstään taiteen maisteriksi valmistunut Koert Jobse muotoilun laitokselta Collaborative and Industrial Design ohjelmasta. Työn nimi on “Catching Trains of Thought – UX Guidelines for Facilitating Knowledge Exchange Between Makers” ja se on erinomainen osoitus uutta luovasta ja rajoja rikkovasta opinnäytetyöstä.
 

palkinti.jpg


Joulupubliikkiin kuluu olennaisesti I love Kipsari-apurahan jako merkittävälle opiskelijaprojektille tai -toiminnalle.  Apuraha jaettiin kolmen TOKYOlaisen Saara Jolkkosen, Elina Laitisen ja Susanna Junttilan keväällä avattavalle yhteisnäyttelylle ”Tekemisen arvoista”.
 

puhe2.jpg

I love Kipsari-apurahan jakoivat TOKYOn puheenjohtaja Sofi Perikangas ja Kipsarin puheenjohtaja  Joonas Ala-Karvia.


Alumnin puheenvuoron pitäjäksi oli kutsuttu toimitusjohtaja Lasse Seppänen PlayRaven Oy:stä. Hän kertoi monialaisten opintojen ja innostuksen myötä syntyneestä mielenkiintoisesta työurasta.

ARTS_Publiikki_181215_19.jpg


Juhlallisen todistusten jaon jälkeen tilaisuus jatkui lämpiön puolella iloisissa merkeissä.

ARTS_Publiikki_181215_27.jpg


ARTS_Publiikki_181215_20.jpg

Nykyinen dekaani Anna Valtonen ja edeltävä dekaani Helena Hyvönen vaihtoivat iloisia kuulumisia.


Seuraava publiikki pidetään Arabian kampuksen Sampo-salissa 15.6.2016


Lisätietoja: Opintoasiainpäällikkö Leena Koskinen
Kuvat: Pinja Valja

Aiheet