Uudet professorit luennoivat vuosijuhlassa

12.01.2015

Korkeakoulun perinteistä vuosijuhlaa vietetään tiistaina 13. tammikuuta Mediakeskus Lumeessa Arabian kampuksella.

Aalto-yliopiston professoreiden tenure track -urajärjestelmän tavoitteena on tukea jokaisen urapolulla etenevän akateemista vapautta. Urajärjestelmä edistää huippuyliopistotason saavuttamista tutkimuksessa, opetuksessa ja akateemisessa johtamisessa sekä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa. Yliopiston strategian keskiössä on yhtenä opetus- ja tutkimushenkilöstöön satsaaminen.

Päivän aikana kuullaan uusien professorin luennot; puuarkkitehtuurista puhuu Pekka Heikkinen, palveluarkkitehtuurista Jarmo Suominen, lavastustaiteiden alalta Liisa Ikonen ja Kaisa Mäkinen, katsauksen valokuvataiteeseen antaa Timothy Persons ja innovatiivisten materiaalien käytöstä muotoilussa puhuu Jaana Beidler sekä taidekasvatuksen alalta luennoi Anniina Suominen. Lisäksi juhlassa myönnetään Pallas Athene ja Ilmari Tapiovaara -tunnustuspalkinnot, kutsutaan korkeakoululle kuusi uutta kunniajäsentä sekä nimetään Vuoden Alumni 2015 sekä palkitaan henkilöstöä.

Vuosijuhlan ohjelma >>

Uusien professoreiden avajaisluennot -julkaisu

Professorien luennot on myös katseltavissa Aallon YouTube-kanavassa: https://www.youtube.com/watch?v=KJyG61dlUEo

Ja katso myös vuosijuhlan osuus YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=ufRbSZH9Ox4

Aiheet